Sormieni kynnet mustuivat ja lopulta muuttuivat kultaiseksi tuhkaksi. Polttojäte sai uuden kodin tuulelta. Ei mereen! Olkoot metsässä majani.
Rakkauden raunioilla käryävät rauhansavut. Kun viini kiemurtelee silmäkulmistani ulos kyyneleinä, en jaksa olla rehellinen. Veltot käteni eivät hakeudu vääriin paikkoihin, saamattomat jalkani eivät minua minnekkään vie. Väitän olevani turmeltumaton, soma.
"Kädet riippuivat löysinä ja hengitys kulki auki. Hän tunsi, että hän putoili pois olemasta kerros kerroksen jälkeen kuin purettava sipuli, ja vajosi pimeän pimeän perään. Pohjalla ei ollut kuin kylmää märkää kivenpintaa ja hän itse. Sitten ei ollut kuin kiveä. Hän itse löytyi kohoamasta kuutamo kuutamon jälkeen, hipoi epäluomien kylkiä ja ohitti uhkaavia ja riettaita näytelmiä. Hän tiesi, että kaikki oli vain Golgatan säteilyä nurjalta puolen, ja päätyi päivänvaloon kuin kahlaten merestä maalle. Jalat eivät huojuneet enää. Seinustoilla ihmiset liikahtelivat kuin varjot itseensä vangittuina ja toisiinsa kytkettyinä. He supisivat kuolleita sanoja, jotka murenivat ilmaan vailla voimaa "
-Matti Pulkkinen: Ja pesäpuu itki
Maalaus: Odilon Redon
1 kommentti:
olen antanut sinulle blogissani tunnustuksen.
Lähetä kommentti