Miksei taivas ole ikinä vihreä? Entä jos rakeet ovatkin pieniä sota-aluksia, joiden pyrkimyksenä on tuhota mahdollisimman paljon? Miksi rakeet eivät jäädy pisaran muotoon? Jos olisi olemassa leijuvat kädet, haluaisivatko ne soittaa viulua juuri siksi, etteivät ne siihen ilman olkapäitä pysty?
Haluaisin olla niin kevyt, että voisin uida ilmassa. Haluaisin välittää niin paljon, että kuolisin
jonkun puolesta. Haluaisin myös nukkua.
Tänään olen ollut jossain muussa maailmassa. Tellus jäi kevyesti pöllyämään taakseni kun siirryin omiin tarinoihini. Siellä oli kristallia, pitkä nurmikko, villihevosia ja kolme kuningatarta. Näkymätön narri, ikuinen kesäilta, orkideapuutarha, lemmikkitiikeri ja hattarakone. Se oli purppuraa, punaista ja tumman sinistä. Hopeaa ja kultaa. Karheaa silkkiä. Musta timantti.
En halua kuolla. Haluan nukkua maan ääriin. Nähdä unta ja elää siinä maailmassa, jonne kuulun.
En ole syntynyt elämään täällä. Minua ei ole valmistettu siihen.
Jossain tuolla on kevyt maa. Kaunis, kumpuava; se on unelma. Utopiaa.. Tai dystopiaa.
torstai 8. syyskuuta 2011
tiistai 6. syyskuuta 2011
Varjomaailma
Ajattelin tänään varjoja. Oma maailmani onkin vain heijastuma varjomaailmasta. Uskomme, että varjot heijastavat meidän maailmaamme, seuraavat meitä. Mutta entä jos paikassa, jonne valo ei pääse, näkeekin paremmin, syvemmin ja tarkemmin?
Ajattelin myös kultaista miestä, joka kävelee kaupungilla kultaisissa vaatteissaan ja kengissään, mukana kultainen sanomalehti ja sateenvarjo. Kultainen mies istuu bussissa, juo kultaista kahvia kahvilassa ja kysyy tietä tuntemattomalta. Kultainen mies on saavuttamaton, mutta ei koskaan yksinäinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
