Miksi toivoa ihmettä? Elämä menee eteenpäin, riippumatta minusta. Siinä piilee kaiken tarkoitus.
Olen enemmän kuin ennen. Ajatukset kasaantuvat kuin hiekkadyynit, niitä ei käy estämään. Hiljaisuus on kevyempi kuin ennen. En ole yksin ollessani ainut paikalla.
Loppuun kirje rakkaalle, joka jaksaa kiinnostua.
Mun sanat on kuluneita, käytettyjä ja vanhoja. Mun tunteet eivät, ne ovat elinvoimaisia. Sä olet kiehtova ja ovela, ja mä koen tuskaa epäonnistuessani kuvaamaan sua. Täydellisintä sussa on sun virheet, sillä jokainen niistä naarmuista on se syy, miksi rakastan sua.
Sä et ole taakka. Sä olet joku, jonka kanssa mä haluan elää tänään ja huomenna, ehkä vielä ylihuomennakin. Sun kanssa oleminen on kuin laaksoon laskeutunut sumuvaippa ja vapauden täyttämä aamu. Sä saat lattean ja kauhtuneenkin kiiltämään mun silmissä.
Sä et ole rappeutunut. Mä vain vilkaisen sun kuvaa peilistä ja lempeys valtaa mut. Yritän käheällä äänellä kertoa sulle, että sä olet epätodellisen kaunis.Voi, kunpa aiheesta vallitsisi yksimielisyys.
Ajatus susta saattaa seisauttaa mun päivän. Niin kävi nytkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti