Kerään kastuneet setelit maasta, kyllä nämä vielä kelpaavat. Täytyy vain antaa kuivua. Antaa hieman rakkautta ja ymmärrystä, kyllä se siitä. Kyllä pilaantuneenkin arvon voi palauttaa. Voihan?
Rakastumiseen ei ole vastalääkettä, mutta onko itseinhoon?
Yleensä näen kilometrien päähän. Kaupungissa joka ikkunasta näkyy sama talo, eikä täällä ole ikinä pimeää. Ihmiset ovat niin lähellä toisiaan, etteivät huomaa yhden murhetta.
Kirjain kerrallaan tieto ja muistot valuvat musta ulos. Sieraimista ja korvista, onneksi ei suusta. Muistot maistuvat katkeralle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti